Mari-Elina Koivusalo Bloggailen arjen pienistä asioista ja joskus hieman suuremmistakin.

Ideologista yksityistämistä

Turku on mylläämässä päiväkotiverkkoaan ja lakkauttamassa 15 kaupungin omaa päiväkotia. Suurimmassa osassa lakkautettavia kohteita tilalle otetaan yksityinen yritys pyörittämään samaa toimintaa. Taustalla on alkusyksystä valtuustossa hyväksytyn uudistamisohjelman kirjaus, jonka mukaan säästöjä etsitään siirtämällä 500 päivähoitopaikka kaupungin omasta tuotannosta palvelusetelipaikoiksi. Tähän kirjaukseen liitettiin kuitenkin Sdp:n vaatimuksesta ehto, jonka mukaan ennen kuin yhtäkään paikkaa siirretään, selvitetään viimeinkin onko tosiaan yksityisessä ja kunnallisessa varhaiskasvatuksessa kustannuseroa.

Mitään kustannusselvityksiä ei ole tehty, siis sellaisia joissa aidosti ja oikeasti olisi pureuduttu mahdolliseen ongelmaan. Onhan jo maalaisjärjellä ajateltuna selvää, että palvelu jolla joku voi tehdä tuottoisaa bisnestä, on mahdollista tuottaa kunnallisella puolella halvemmalla – koska voittomarginaaleja ei tarvita. Siksi varhaiskasvatuksen yksityistämisvimmalle olisi tehtävä loppu ja kuopata nykyiset suunnitelmat joille on vain oikean siiven ideologiset intressit – ei järkiperusteita.

Jo melko yleisesti keskusteluissa muistetaan, että julkinen puoli hoitaa kalliimman hoidon eli vuorohoidon ja erityistä tukea tarvitsevat lapset. Tämä osaltaan selittää kustannuseroa. Toisaalta yksityinen puoli herkästi käyttää henkilökunnassaan kunnallista puolta huomattavasti enemmän mm. työllistettyjä, harjoittelijoita ja opiskelijoita jolloin palkkakustannukset tulevat edullisemmiksi.

Monesti yksityisen päivähoidon tarjontaa perustellaan perheiden valinnanvapaudella. Turussa kuitenkaan ei kohta enää kaikkien tasapuolinen valinnanvapaus toteudu. Yksityisistä päiväkodeista noin puolet ottaa perheiltä suuremman maksun kuin kunnallinen päiväkoti. Erotuksen suuruus on noin 50e/kk/lapsi. Kaksilapsisessa perheessä puhutaan siis yli tuhannesta eurosta vuodessa. Kun siis jollakin alueella on pulaa päivähoitopaikoista ja ne alkavat keskittyä yksityiselle puolelle, ei voida enää puhua tasa-arvosta saati valinnanvapaudesta. Tämä välistäveto kuroo myös kiinni suurelta osin kunnallisen ja yksityisen päivähoidon kustannuseron. Yksityisellä puolella erotuksen vaan maksaa asiakas eli perhe. Muistaa pitää myös se, että yksityinen päiväkoti voi aina kieltäytyä ottamasta lasta asiakkaakseen. He voivat valita lapsukaiset, jotka eivät vaadi erityistä tukea tai muuta ekstraresurssia. Kunnallisella puolella ei valikoida, vaan kaikki lapset ovat samalla viivalla ja yhtä tervetulleita.

Yksi sivujuonne yksityistämisessä on kansainväliset sijoitusyhtiöt, jotka ovat haistaneet tuottoisan bisneksen jossa veronmaksajien piikki on auki. Turussa on tällä hetkellä vireillä kaksi isompaa yksityistä päiväkotihanketta, joihin palvelua tulee pyörittämään Touhula-niminen päiväkoti. Herttaisen Touhula-nimen taakse kätkeytyy Coronaria oy, jonka yhtenä isona omistajana on kansainvälinen sijoitusyhtiö. Vielä löytyy Turussakin monia pieniä yrityksiä pyörittämässä päiväkoteja, ja heitä tottavie usein tarvitaankin joustavuuden lisäämiseksi. Mutta – kansainväliset sijoitusyhtiöt ovat haistaneet yhä voimakkaamman voittojen hajun, ja tästä kehityksestä pitää olla huolissaan. Haluammeko, että lapsillamme ja verorahoillamme tehdään bisnestä?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Käyttäjän olavilaitala kuva
Olavi Laitala

Palvelujen kunnallistaminen on myös ideologista.

Käyttäjän juhanaturpeinen kuva
Juhana Turpeinen

Ehdottomasti! Se onkin Se merkittävä ero, että Demarit haluavat toimintaa hoitavan tahon, jonka tärkein prioriteetti on tarjota kaikille lapsille kunnolliset ja riittävät päivähoitopalvelut. Monen muun puolueen mielestä päiväkotilasten tehtävänä on tarjota bisnestä yrityksille, joiden tärkeimpänä prioriteettina on tahkota mahdollisimman suuria voittoja niistä päiväkotilapsista.

Käyttäjän olavilaitala kuva
Olavi Laitala

"Demarit haluavat toimintaa hoitavan tahon, jonka tärkein prioriteetti on tarjota kaikille lapsille kunnolliset ja riittävät päivähoitopalvelut"

Se voi olla myös yksityinen. Ideologisista syistä demarit haluavat sen olevan kunnallinen.

"tärkeimpänä prioriteettina on tahkota mahdollisimman suuria voittoja niistä päiväkotilapsista."
Tällaisia on varmaan kovin vähän, ja jos on, on se osoitus kunnan puuttellisesta hankintaosaamisesta.

Ja mehän emme tämän blogin perusteella tiedä, mikä on kokonaisedullisin tapa hoitaa tuo palvelu; voihan olla, että kunnallisella puolella voittoa vastaava summa valuu byrokratian tehottomuuksiin.

Käyttäjän juhanaturpeinen kuva
Juhana Turpeinen Vastaus kommenttiin #9

Ei ole tuollaista yksityistä yritystä vielä vastaan tullut. Näin toki voi olla, mutten usko kun en ole sellaista nähnyt. Kilpailutus ja yksityisten vahtiminen Se vasta turhaa byrokratiaa tuokin...

Kokonaisetu taasen tuppaa tarkoittamaan sitä, ettei haittaa vaikka kalliimmaksi tulee kunhan kaverin bisnekset luistaa... Tietysti jos olisi vaivauduttu tekemään laskelmia, mutta siinä olisi todennäköisesti jäänyt hyvät bisnekset jakamatta.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Se ettei myös yksityisten avulla tarjottua valinnanvapautta voi heti täysmääräisesti tarjota kaikille ei saisi merkitä sitä ettei sitä sitten tasapuolisuuden nimissä voi tarjota kenellekään.

Käyttäjän juhanaturpeinen kuva
Juhana Turpeinen

Kun kunnon selvityksiä ei ole tehty, tukee Se omaa käsitystäni. Tavoitteena ei todellisuudessa ole säästää, eikä parantaa päiväkotitilannetta, vaan luoda fantastisia bisnesmahdollisuuksia yksityisille firmoille kuppaamalla veronmaksajia. Sehän se on sen Turun ja valtakunnan ykköspuolueen tärkein tehtävä.

Ville Lintunen

Ei demareiden ideana olekkaan sosialisoida nykyisiä yksityisiä päiväkoteja, vaan suitsia uusien määrää. Tämän luulisi olevan etu esim. nykyisille pienille aidosti yksityisille päiväkodeille, joissa parhaimmillaan hoitohenkilökunta työllistää itsensä pyörittämällä päiväkotia.

Ei voittoa tavoittelien ketju päiväkotien tarkoitus ole kuin markkinointipuheissaan tarjoata vaihtoehto. Esim. jos yksityinen päivähoito on etäisyyksistä johtuen tietyllä kaupungin alueella ainoa varteenotettava vaihtoehto, niin mikä valinnanvapaus toteutuu, jos yksityinen päiväkoti alkaa hilata ylöspäin tuota perheiltä perittävää extra maksua. Käytännössä kun tuolla päiväkodilla on monopoli alueellaan.

Aivan väkisin tässä tulee mieleen Ruotsin terveydenhuolto uudistuksen seuraukset, jossa yksityiset palvelut keskittyivät joko asukasmääriltään ja tulotasoltaan tuottaville alueille tai alueille jossa ne saivat toimia monopolina.

Käyttäjän juhanaturpeinen kuva
Juhana Turpeinen

Aivan. Yleensä todellista kilpailua ei tule ja vapauttakin löytyy sitten sen toimintaa pyörittävän firman päässä. Vapaus mennä aina sieltä missä sitä on matalin ja vapaus valita ne helpoimmat ja ylläpidoltaan halvimmat bambinot.

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

"Onhan jo maalaisjärjellä ajateltuna selvää, että palvelu jolla joku voi tehdä tuottoisaa bisnestä, on mahdollista tuottaa kunnallisella puolella halvemmalla..."

Ihan riippumatta siitä, mitä mieltä on tästä Turun päivähoitoratkaisusta, on pakko korostaa edellisen virkkeen olennaista kohtaa "on mahdollista".
Se ei mitenkään tarkoita sitä, että näin todella tehtäisiin.

Oikea ratkaisu on kilpailuttaminen, jolla pakotetaan myös julkiset palveluntuottajat tehostamaan.

Käyttäjän juhanaturpeinen kuva
Juhana Turpeinen

Kilpailuttaminenkin maksaa, samoin sen vahtiminen että yksityiset tekevät niin kuin on sovittu. Sote-puolella on yllin kyllin kokemusta siitä etteivät yksityiset sopimuksista piittaa. Yksityistäminen tuo tullessaan uutta julkiseen verrattuna "turhaa" byrokratiaa ja paukut siirtyvät jälleen jonnekin muualle kuin sen primääritehtävän hoitamiseen.

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

Lyödäänkö vetoa, etteivät Turun demarit oikeasti halua / uskalla tehdä päiväkotien lakkauttamisille mitään tai siis sanoutua irti Turku-sopimuksesta? Sitten ihmetellään miksi sekä Turulla että demareilla menee huonosti.

Käyttäjän PiiaNoronen kuva
Piia Noronen

Onko se, että jos siirrytään paitsion puolelle huutelemaan tapa ratkaista ongelmia? Silloin olisi kyllä toverit oikealla erittäin mieluissaan ja yksityistämisrumpa voisi alkaa oikein toden teolla. Enpä usko, että sopimuksista irtautuminen johtaa yhtään kohti parempaa...

Käyttäjän SeijaKastari-Johansson kuva
Seija Kastari-Johansson

Otat esiin tärkeitä asioita, mutta valitettavasti vailla laajempaa ymmärrystä, josta syystä nyt tapahtuu juuri se, mitä ei haluta tapahtuvan. Kansainvälisten sijoittajien omistamat yritykset valtaavat myös päivähoitoa. Palvelusetelien arvot jäävät monissa kunnissa kovin alhaisiksi, josta syystä yritysten on oman kannattavuutensa vuoksi otettava osa palvelun kokonaishinnasta vanhemmilta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kokonaishinta olisi enemmän kuin kunnan oma hinta.

Pienet kasvolliset yritykset häviävät, koska heillä ei ole omaa pääomaa alkaessaan ja setelien arvojen ollessa alhaiset, joutuvat pienten yritysten omistajat tekemään työtä vuorotta..vailla yrittämisen palkkaa. Sitä jaksaa muutaman vuoden, jonka jälkeen yritys myydään pois, usein isommalle toimijalle.

Itse olen päivähoitoalan yrittäjä, 20 vuoden takaa (jäätyäni tuolloin työttömäksi ja työllistäen tuolloin itse itseni) ja omaan paljon kokemusta asiasta. Ne kunnat, jotka haluavat, että todellinen valinnanvapaus on mahdollinen kaikille perheille, ovat päätyneet setelin arvoon, jonka päälle ei tarvitse lisätä mitään. Kilpailu asiakkaista tapahtuu näin ollen asiakaslähtöisyydellä. Tätä kehitystä tulisi mielestäni painottaa sen sijaan, että kadehditaan yrittäjien/yritysten saamia voittoja.

Kerrot, että kustannusselvityksiä ei ole tehty…niillä ei tehdäkään mitään, jos olen rehellinen. Sitä vastoin ainoa vertailukykyinen arvo on palvelun hinta, joka saadaan tuotteistamalla ensin ko palvelu ja hinnoittelemalla se…mikä ei todellakaan ole sama asia kuin kustannukset.

Oman päiväkotini palveluiden hinnat, mitkä sisälsivät myös yrityksen kannattavuuden, olivat huomattavasti alle kunnan ns hintojen/kustannusten. Merkillepantavaa on se, että ko hinnasta jäi vielä voittoakin, josta yritys maksoi yhteisöveron, sitä, mitä kunta ei maksa. Se, mikä mahdollisti kannattavuuden, oli palvelujen täydellinen uudistaminen asiakaslähtöiseksi, sillä yksityisellä yrityksellä ”ei ole veronmaksajien piikki auki”, kuten kunnalla on, vaan yritysten on luotava toiminta, joka vastaa asiakkaiden odotuksia saaden näin tarpeeksi asiakkaita. Yritysten on myös tultava toimeen sovitulla hinnalla, koska se ei voi elää veronmaksajien kukkarolla...vai miten kommentoit sitä, että ainakin meidän kunta käytti enemmän rahaa vastaaviin palveluihin.

Mikäli kaikki palveluntuottajat, kuntaorganisaatio mukaan lukien saisivat, vanhempien tehdessä itse valinnan lapsensa hoitopaikasta, saman summan (palvelusetelin) samasta palvelusta, antaisi se mahdollisuuden myös pienille kasvollisille yrittäjille perustaa oman päiväkodin. Näin kaikki olisivat samalla viivalla ja palveluntuottajiksi syntyisi monenlaisia organisaatioita, ei vain isoja, kuten nyt näyttää tapahtuvan..kunta ja isot ketjut. Tätä vain isojen organisaatioiden kehitystä en pidä järkevänä, mutta muutos nyt tapahtuvalle kehitykselle vaatii järkevää keskustelua – ei vain ideologista asian vastustamista.

Tein pari vuotta sitten videon, jossa käsitellään myös ko asiaa n videon puolivälistä alkaen. Käy tutustumassa osoitteessa www.youtube.com Päivähoidon vaiettu tila

Toimituksen poiminnat