Mari-Elina Koivusalo Bloggailen arjen pienistä asioista ja joskus hieman suuremmistakin.

Mitä jos ei tehtäisi sote-uudistusta ensi vaalikaudella?

Sote-uudistus kaatui, taas. Jo lukuisten hallituskausien ajan puolueet vuoron perään ovat sitä yrittäneet tehdä ja jokainen vuorollaan ja useaan kertaankin on siinä epäonnistunut.

 

Samaan aikaan Suomi jakautuu yhä vahvemmin muuttotappio- ja muuttovoittoalueiksi. Kaupungistuminen kiihtyy samalla kun pikkukunnat ovat henkitoreissaan. Jälkimmäisestä johtuen sote-uudistusta ylipäänsä puuhaillaan, koska osa kunnista ei pysty enää huolehtimaan sosiaali- ja terveyspalveluistaan väestön ikääntyessä ja työikäisten muuttaessa pois.

 

Aiemmilla hallituskausilla on lähdetty siitä, että vahvat peruskunnat huolehtisivat palveluistaan. Koska kuitenkin suurelle osalle (keskusta)päättäjistä on ollut mahdoton ajatus liittää omaa taantuvaa kuntaa naapureihin, on ajatuksesta luovuttu. Keskustan päästyä hallitukseen saivatkin he sen sijaan läpi ajatuksensa 18 maakunnasta, jotka huolehtisivat sote-palveluista ilman että yhtäkään kuntaa tarvitsee liittää toiseen! Toki nytkään nuo kunnat eivät ole palveluistaan huolehtineet, vaan meillä on monia kuntayhtymämalleja pitkin suomenniemeä.

 

Samalla meillä on myös runsaasti elinvoimaisia, kasvavia kaupunkeja ja kaupunkiseutuja, jotka kyllä kykenevät omat palvelunsa järjestämään ja tuottamaan. Koska kuitenkin vuosikausia on puhuttu soten siirtämisestä "isommille harteille", on niissä palvelujen kehittäminen ollut olematonta. Samalla on varmasti menetetty potentiaalia tehdä fiksummin, laadukkaammin ja edullisemminkin asioita, vaikkakin isot ja keskisuuret kaupungit järjestävät sote-palveluja lähtökohtaisesti erittäin kustannustehokkaasti jo nyt.

 

Jos ensi hallituskaudella taas aletaan askarrella jättimäistä sote-reformia, on kehitystyö jälleen pysähdyksissä. Samalla koko julkinen keskustelu ja iso osa valtioneuvoston ja virkakoneiston voimavaroista suuntautuu soteen. Montaa suurta uudistusta ei yhteen vaalikauteen mahdu, ja nyt olisikin syytä jättää sote vähemmälle ja keskittyä esimerkiksi perhevapaisiin, lapsiperhepolitiikkaan ja sosiaaliturvajärjestelmän uudistamiseen.

 

Maakuntamalli (tai sote-uudistus) ilman kuntapohjaisuutta ei myöskään oikeastaan ratkaise pidemmän päälle mitään rakenteellista ongelmaa, se siirtää niitä.

 

Kuten sanottu, kaikki kunnat eivät kykene sote-palveluja järjestämään. Sen lisäksi, meillä on Suomessa 70 kuntaa joihin ei synny vuodessa koululuokallista lapsia. Toisen asteen koulutusta pystyy järjestämään hyvin harva kunta jo nyt. Pian nämä kunnat eivät pysty järjestämään myöskään varhaiskasvatus- tai perusopetuspalveluja. 

 

Mitä sitten kun näin tapahtuu? Siirretäänkö varhaiskasvatus ja perusopetuskin "isommille harteille? Siirtääkö Helsinki, Tampere ja Turkukin ne silloin "isommille harteille"? 

 

Suomessa on vuosisatainen perinne siitä, että kunta on yksikkö joka huolehtii itsenäisesti ja demokraattisesti palveluistaan, asukkaiden hyvinvoinnista sekä elinvoimasta. Tätä järjestelmää ei ole syytä edes vahingossa lähteä rapauttamaan, vaan hyväksyä tosiasiana, että toisilla alueilla on enemmän elinvoimaisuutta kuin toisilla. Tulevaisuuden muuttovirtaennusteita katsoessa olisi jokaisen päättäjän myönnettävä, että kaikkialle ei sama nyt puuhasteltu hallintomalli sovi.

 

Mitä siis jos ei yritettäisikään ensi hallituskaudella tehdä jättimäistä sote-reformia uusilla hallintotasoilla höystettynä? Sen sijaan voitaisiin pohtia asioita rauhassa hieman syvällisemmin: miten saadaan lääkärit paremmin työskentelemään julkiselle sektorille, pitäisikö kela-korvattavuus poistaa yksityisistä terveyspalveluista tai laskeskella paljonko verotuloja menetämme isojen terveysfirmojen myötä veroparatiiseihin? Siinä neljäksi vuodeksi hommaa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat