Mari-Elina Koivusalo Bloggailen arjen pienistä asioista ja joskus hieman suuremmistakin.

Uusi Suomi - Uutiset

Julkaise syötteitä
Updated: 9 min 9 s sitten

Emma Kari: En lähde ehdolle vihreiden puheenjohtajaksi

1.11.2018 08:23

Emma Kari kertoo Uudelle Suomelle, ettei lähde tavoittelemaan vihreiden puheenjohtajuutta.

”Puolitoista vuotta sitten hain puheenjohtajaksi, koska uskoin pystyväni tarjoamaan puolueelle arvojohtajuutta uusilla kasvoilla ja vahvalla kasvustrategialla. Nyt vaaleihin on enää alle puoli vuotta. Vihreät tarvitsevat johtoon tunnetumman kasvon”, Kari sanoo tiedotteessaan.

He maksoivat eniten veroja Suomeen 2017

1.11.2018 08:15

Eniten veroja Suomeen maksoivat vuonna 2017 Supercellin Ilkka Paananen, Mikko Kodisoja ja Janne Snellman. He ovat eniten veroja maksaneiden kolmen kärki.

Kaikkiaan kymmenen eniten veroja Suomeen maksanutta kerryttivät verottajan kirstua 112,3 miljoonalla eurolla.

Huomio veropäivästä: ”Todelliset tulot puuttuvat listoilta”

1.11.2018 07:52

Veronmaksajain keskusliiton johtava verojuristi Päivi Kaari avaa liiton sivuilla sitä, mitä tietoja veropäivänä tulee julki.

Tänään torstaina julkistetaan vuoden 2017 verotiedot.

Verotiedot julki tänään – Viime vuonna Supercell valtasi eniten veroja maksaneen listakärjen

1.11.2018 07:22

Viime vuoden verotiedot julkistetaan torstaina aamulla.

Verotoimistot avaavat ovensa aamukahdeksalta. Pian sen jälkeen selviää, ketkä ylsivät viime vuonna tulokuninkaiden listalle.

Ässät todella syvissä vesissä: ”Nolla maalia on nolla maalia”

31.10.2018 23:17

Sarjajumbo Porin Ässät koki jääkiekon Liigassa perättäisen tappionsa hävittyään keskiviikon kotiottelussaan KooKoolle 0-3. Ässät sinnitteli kolmannen erän puoliväliin 0-0 -lukemissa, mutta sitten KooKoo repäisi maaleja ja peli oli selvä.
Ottelu oli hyvin tasainen.

Näkökulma: Sdp näyttää ykköseltä – mutta sen kokoama hallitus voi olla monenlainen

31.10.2018 20:24

Vaikka sdp olisikin kevään eduskuntavaaleissa ykkönen, kuten tällä hetkellä näyttää, sen kokoama hallitus voi olla monenlainen, kirjoittaa Juha Ristamäki.

Katso tänään julkaistu tuorein Alma-kannatusmittaus: Sdp jatkaa karkumatkaa – vihreiden alamäki taittumassa?

Sivu « 81 | 82 | 83 | 84 | 85 |

Toimituksen poiminnat